Eilen oli tyttöjen ilta. Oli ihanaa tälläytyä ja laittautua uusiin vermeisiin ja juoruta taas oikein urakalla. Ihanaiseni on vain niin mahtava ihminen!
Mutta kuten aina, tälläkin kertaa, sain kokea olevani paskin akka mitä maa päällänsä kantaa. Mieheni joutui viemään koiriamme päivystävälle eläinlääkärille illalla ja oli hyvin tuohtunut, koska en hylännytkään Ihanaistani ja lähteny hänen mukaansa, vaan jäin viettämään yhteistä iltaamme. Asiasta ei ole vielä keskusteltu, mutta innolla odotan, milloin hän ottaa asian puheeksi.
Tottakai se, että koirat joutuivat lääkäriin, oli myös minun vikani. En kiellä huolimattomuuttani, mutta erehdys olisi voinut sattua myös hänelle. Oli täysin tarpeetonta syyttää minua. Se oli yksi syy, miksi en lähtenyt kotiin sillä samalla sekunnilla, kun sain tapahtuneesta tietää. Ilta olisi mennyt riidellessä.
Toinen syy oli, että koirat saivat tarvitsemansa hoidon, eikä niiden vahtimiseen kotona tarvita kahta ihmistä. Varsinkaan kun koirat voivat aivan hyvin. Kaikki oli siis kunnossa. Jos koirien tila olisi huonontunut hoidosta huolimatta, tilanne olisi ollut toinen. Mutta koska kaikki oli kunnossa, en nähnyt tarpeelliseksi muuttaa suunnitelmia. Mieheni kyllä viime yönä mainitsi, että hän olisi kyllä lähtenyt saman tien, jos tilanne olisi ollut toisin päin. Niin varmasti, mutta se onkin meidän kahden ero. Me olemme erilaisia ja minä tein tämän valinnan. Hänen pitäisi vain nyt päästä sen yli.
Nyt voitte ajatella, että olen todella itsekäs akka, mutta siinähän ajattelette. Koska minä olen. Tätä iltaa minä tarvitsin. Hiusten värjäystä, tälläytymistä, maailman parantamista ja rakkaan ystävän seuraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Omat hajatelmat