Mustasukkaisuudesta

Sanotaan, että on olemassa tervettä mustasukkaisuutta ja sitten on olemassa sitä sairasta. Mitä se sitten on, jos ei ole lainkaan mustasukkainen? Ei kai sekään ole normaalia?

Olen seurustellut monen miehen kanssa, enkä vielä ole kertaakaan törmännyt mieheen, joka ei olisi ollut mustasukkainen. Toiset ovat olleet sillä sairaalla tavalla ja toiset "terveellä". Minusta kaikki mustasukkaisuus on jotenkin omituista. Toki olen joskus itsekkin tuntenut "pistoksia", mutta en ole tehnyt niistä koskaan numeroa. Nykyisin en koe olevani mustasukkainen. Mielestäni on normaalia katsella muita sillä silmällä, flirttailla ja pitää hauskaa. Olen kova arvostelemaan muita heidän ulkonäkönsä perusteella, enkä näe siinä mitään väärää. Ja sitä paitsi se on hauskaa!

Mieheni on mustasukkainen ja tuo sen hyvin selkeästi esille. Toisinaan hän yrittää peitellä sitä, onnistumatta, ja toisinaan hän kertoo sen hyvin suoraan. Ja se ärsyttää. Tunnen olevani vanki, jolle on määrätty vanginvartija tarkkailemaan vangin jokaista liikettä. Elän tällä hetkellä epäilysten alaisena. Ja tätä on jatkunut jo pitkään.

Joskus  mieheni tarkkaili kaikkia miehiä, jopa kauppareissulla. Ja jos joku raukka sattui vilkaisemaankaan minuun päin, jouduin armottomaan tenttiin siitä, että tunnenko kyseisen miehen, koska hän katsoi minua. Ihan kuin minä tuntisin kaikki paikkakunnan miehet ja minulla olisi ollut heidän kanssaan suhde. Hoh hoh...

Mieheni tietysti kiistää kaiken. Hän ei epäile minua mistään, ei tietenkään. No, ehkä aikaisemmin kyllä, mutta ei enää. Silti hän kysyy heti perään, että onko minulla jotain salattavaa? Ei hän mitään epäile, kunhan vaan haluaa varmistua. Oikeasti onhan minulla salattavaa, mutta tietenkään en sitä paljasta. Miksi aiheuttaisin lisää näitä tilanteita? On raivostuttavaa elää sellaista elämää, jossa jatkuvasti epäillään. Ehkä elänkin elämääni niinkuin hän pelkää. Ehkä en kerrokkaan kaikkea. Kaikki paljastuu aikanaan, mutta vielä ei ole sen aika.

Mieheni on myös käynyt minuun käsiksi mustasukkaisuutensa vuoksi. Aina kännissä, kovassa sellaisessa, viinakännissä. Nyt hän on pidättäytynyt terävistä. Juo ainoastaan olutta ja muita mietoja alkoholijuomia. Juokoon, kunhan ei enää minuun koske. Viimeisin kerta oli julkisella paikalla, monen tutun silmäparin alla. Kyse oli väkisin kiinnipitämisestä, mutta silti. Hän koski  minuun, hän häpäisi minut. Annoin taas anteeksi, viimeisen kerran.

Mielestäni mustasukkaisuus liittyy vahvasti huonoon itsetuntoon. Siitä mieheni kärsii. Hän ei ole sinut itsensä kanssa. Hän on aikaisemmin ollut hyvin urheilullinen, mutta jalkaan kohdistunut vamma rajoittaa liikuntaharrastusta paljon. Mutta hän pystyy kävelemään, uimaan, käymään kuntosalilla jne. Mutta hän ei tee sitä. Vaikka olen ehdottanut kauniisti, että se voisi parantaa itsetuntoa. Ei, hän ei saa aikaiseksi. Ja se taas kostautuu minulle.

Kerran mieheni veti herneen nenäänsä, kun sanoin pitäväni Poliisit-sarjan kyttiä komeina. En kuulemman saisi sanoa niin hänen läsnäollessaan. Koska se tuntuu hänestä pahalta. Hän ei koskaan katsele muita sillä silmällä, näin hän väittää. Minusta se on potaskaa, eikö muka koskaan? Minä ainakin katselen.

Nyt kun olen morkannut miestäni taas useamman kappaleen verran, voin jatkaa itsestäni. En minä ole mikään puhdas pulmuinen minäkään. Jos ensimmäisenä iltana, kun mieheni kanssa tapasimme, sanoin hänelle, kuin varoitukseksi, että olen flirtti. Tykkään kietoa miehiä pikkusormeni ympärille, antaa ymmärtää ja sitten olla ymmärtämättä antaa. Se on viatonta ja hauskaa. Mutta ymmärrän kyllä, että se saattaa olla yksi syy mieheni mustasukkaisuuteen. Mutta minä olen varoittanut häntä.

Toinen syy on pettäminen. Olemme molemmat pettäneet, ensin hän minua ja sitten minä häntä. Molemmat jäimme kiinni. Mieheni tartutti minuun sukupuolitaudin, joka ehti vuoden jyllätä minussa, ennen asian paljastumista.  Vuosi valehtelua. Minä petin vain muutamia kuukausia ennen häitä. Suhteemme on siis kärsinyt paljon luottamuspulasta ja sitä on koeteltu melkoisesti. Se voi olla yksi syy mustasukkaisuuteen. Siis hänen. Minä en ole mustasukkainen. Pettämisestä voisin kertoa paljon pidemmänkin tarinan, mutta jääköön se toiseen kertaan. Nyt tiedätte senkin. En ole ollut hänen luottamuksensa arvoinen, eikä hän minun.

Mieheni mielestä hän on parantanut tapojaan mustasukkaisuuden saralla. Hän ei esimerkiksi hermostu, kun joku toinen mies baarissa sanoo minua kauniiksi. Onko se syy hermostua? Eikö siitä pitäisi olla imarreltu, hänenkin? Tai hän ei hermostunut myöskään siitä, että juhannuksena, kun heitin kuperkeikkaa, aivan tuntematon mies antoi pyörähdykselle vauhtia, puttaamalla minua takapuolesta. Tätäkään en tajunnut. Olisiko siitä pitänyt hermostua? Hän kuitenkin mainitsee näistä asioista minulle jälkikäteen. Huomasitko, en hermostunut ja ollut mustasukkainen. WTF???????

Mieheni on myös mustasukkainen ystävistäni. Olen myös hyvin seurallinen ja minulla on ystäviä, joiden kanssa haluan joskus viettää aikaa ja jutella ilman miestäni. Mies on ollut minulle kateellinen ystävistäni, eikä kestä ajatusta, että vietän hauskaa ilman häntä. Olen kertonut hänelle, että ystävyyssuhteiden ylläpitänen on minulle todella tärkeää, sillä jos vaikeuksia tulee elämässä, hyvät ystävät eivät hylkää. Miehen mielestä aikani ystävieni kanssa on poissa meidän yhteisestä parisuhdeajasta. Olen yrittänyt hänelle sanoa, että tarvitsen myös omaa aikaa, jotta voisin paremmin myös parisuhteessa. Hän ei tunnu tajuavan sitä. Hänelle riittäisi, että olisimme jatkuvasti yhdessä, 24/7.

Minä en jaksa. En jaksa katsella häntä koko aikaa.