Eroamisesta

Kävin äsken koirien kanssa lenkillä. Tulin ajatelleeksi taas paljon asioita, kuuntelin Jippua repeatilla ja päätin kirjoitella taas tänne. Aiheena eroaminen.

Tuttavamme erosivat. Nainen oli pettänyt ja nyt he viikon ajan miettivät tahoillaan jatkavatko vai eivätkö. Viikko on liian lyhyt aika tehdä sellaisia päätöksiä. Minä tein sen virheen, hämäännyin omista tunteistani ja yksinäisyyden pelostani. Annoin naiselle neuvoksi, että mieti pidempään.

Tässä noin kuukausi sitten kerroin miehelleni saunassa, etten ole enää onnellinen ja haluan erota. Mieheni otti sen todella raskaasti. Hän oli silloin toisella paikkakunnalla työharjoittelussa ja saimme lopulta sovittua, että mietimme hänen viimeisen harjoitteluviikkonsa ajan, mitä molemmat haluavat. Viikossa ehdin käymään läpi koko pienen ihmisen tunneskaalan. Miettimisajan olisi pitänyt olla pidempi, sillä siinä vaiheessa, kun viikon jälkeen tapasimme ja keskustelimme, päällimmäisinä tunteina oli yksinäisyys ja ikävä sekä pelko omasta tulevaisuudesta.

Tutusta ja turvallisesta on vaikea irtautua. Vaikka suhde olisi miten paska tahansa, pelko irtautua hämää hetkellisesti. Viikon aikana tein paljon töitä omien tunteideni selvittelyyn. Kirjoitin ylös suhteen plussia ja miinuksia, muistelin hyviä hetkiä ja punnitsin asioita omasta mielestäni melko tarkasti. Olin varma omasta päätöksestäni erota, mutta keskustelut muiden ihmisten kanssa sekoittivat pääni. Loppujen lopuksi en enää tiennyt, mitkä ovat omia toiveitani ja mitkä muiden.

Niinpä päätin jäädä. Saimme miehen kanssa juteltua, mutta oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Tässä olen taas, miettimässä erilaisia vaihtoehtoja irtaantua. Ahdistun helposti, saan raivokohtauksia mitättömistä asioista, enkä vieläkään tiedä, mitä haluan ja olenko onnellinen tässä hetkessä. Itsehän halusin vielä yrittää. En ole luovuttaja.

Koko eroprosessi on aivan kauhea. Kaikki pitää jakaa, ja sitten pitää vielä keskustella ja keskustella ja keskustella. Vihaan koko sanaa "keskustelu", se saa niskavillani nousemaan pystyyn ja ihon kananlihalle, hermot kiristymään. En osaa!

Löydän itsestäni läheisriippuvuuden piirteitä. Joku viisas sanoo, että läheisriippuvuus on suoraan verrannollinen isäsuhteeseen. No voi olla, sitä en kiistä. Olen tullut hylätyksi. Isäni on valinnut aina ensisijaisesti alkoholin. Se on hänen elämänkumppaninsa, lapsensa ja perheensä. Hän on tehnyt sen valinnan. Olen viimeeksi nähnyt isäni omissa häissäni, enkä sen jälkeen ole hänestä kuullut mitään.

Läheisriippuvuuteni aiheuttaa minulle sen, etten osaa olla yksin. Tämä on ollut havaittavissa jo ennen avioliittoakin. Sinkkuna ollessani, en koskaan joutunut nukkumaan yksin. Sain aina seuraa. Tosin se seura hajotti minua ihan yhtä paljon kuin yksinäisyys. Seuran hintana oli aina seksi, jos halusin jonkun viereeni nukkumaan ja aamulla katoamaan. Henkinen morkkis ja paha olo, seurasivat jatkuvasti. Tiedostan ongelmani, mutta luisuminen entiseen elämään pelottaa. Toisaalta taas vapaus houkuttaa.

Kaikki osat elämästäni ovat periaatteessa aivan kunnossa. Olen tyhmä halutessani luopua siitä, mitä olen tähän mennessä rakentanut. Annettakoon se minulle anteeksi.

Paluu arkeen...

Ihana Juhannus, ihana sää ja ihan huiput bileet! Seurakin oli ihan kiva, vaikka enemmän biletysmeininkiä olisin toivonut mukaan. Välillä olo oli kuin vanginvartija seurassa....

Ja koska koskaan ei voi toivoa enempää, niin paluu arkeen tapahtui taas pienen väittelyn merkeissä. Ihana arki. Just.

Meidän liitossa taistellaan ihan mitättömistä asioista. Mies elää kuin sikolätissä, mutta jos minä en nosta sukkaa lattialta, se on maailmanloppu. Mies ei itse korjaa jälkiään ja minunko pitäisi leikkiä hänen äitiään. Myönnän kyllä, että en ole mikään siistein ihminen, mutta en kyllä jaksa enää yrittääkään pitää tätä kämppää siistinä. Joka puolella on tavaraa ja sitten nostetaan hirveä meteli siitä, että minä en jaksa jotain pikkuasiaa tehdä.

Ja siitäkös se sota vasta syntyi, kun minua alkoi hillittömästi naurattamaan miehen reaktio. Kuulemman salailen jotain ja yritän peitellä salaisuuttani nauramalla! Täh????

Niin, rakas arki koitti sitten taas. Se siitä nollauksesta sitten....

Mitenköhän pitkään tätä vielä jaksaa?

Juhannustaikoja

Pakkaamisen tuskaa. Olen aina ollut huono varustautumaan reissuihin. Huomenna auto starttaa kohti Himosta ja nyt pitäisi hieman päättää, että mennäkö alasti vai koko omaisuus mukana. Hiusongelma vaivaa myös. Yritän kasvattaa lyhyitä pitkiksi, mutta koska se on tuskallisen hidasta ja hiustenkuivaajan mukaanottaminen ei oikein istu neljän päivän telttaretkelle, koen suunnatonta ahdistusta. BAD HAIR DAY!!! Pitäisi varmaan ostaa pinnejä tai pipo.

Enkä uhkauksista huolimatta ole lähdössä alasti. Kaikkiko pitäisi mahduttaa tuohon pieneen putkikassiin? Vihaan pakkaamista! Ja oikeasti puolet pakatusta on turhaa, mutta jos sittenkin sitä vaikka tarvitsen. Huh huh...

Mutta parasta on, että pääsen nauttimaan mahtavasta tunnelmasta ja upeista esiintyjistä! Ja tulen olemaan neljä päivää, hyvin suurella todennäköisyydellä, alkoholin vaikutuksen alaisena. Pään totaalinen nollaus, se on tavoitteena. Katsotaan, mistä itseni maanantaina löydän.

Olen aika otettu, että tätä blogia on käyty vilkaisemassa. Saa tänne kommenttejakin kirjoitella!

HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE! 

Palataan jussin jälkeen!

*muoks: hmm...miksiköhän tuo otsikko, pitiköhän kirjoittaa jotain siitä aihepiiristä. Ehkä kokeilen siis jotain taikoja, jos vaikka selviäisi tämä elämän sotkuisuus...vai eikös joku taika liittynyt alastomuuteen? hmmm...ainiin maaliskuussa syntyneet ovat yöttömän yön hetelmiä... Sellaista...

Ystävyydestä

Tajusin eilen, kuinka onnekas olenkaan. Minulla on ihminen, jolle voin kertoa kaikki tunteeni ja kuka ei koskaan tuomitse tekojani tai puheitani. Olen varmasti yksi maailman onnekkaimmista ihmisistä, kun olen löytänyt tällä iällä sellaisen aarteen! Ihanaiseni, on mahtavaa, että olet olemassa!

Minulla on paha luottamuspula ihmisiin. Tutustun kyllä helposti, olen sosiaalinen ja puhun paljon omasta elämästäni. Mutta yleensä puhun ihmisille juuri niitä asioita, joita uskon heidän haluan kuulla. Valikoin kelle kerron tuota ja kellä tätä. Olen analysoinut luottamuspulaani monesti. Omassa päässäni ja ystävälleni. Jos oikein syvälle mennään, luottamuspulani on suoraan yhteyksissä hylätyksi tulemisen pelkooni. Olen lapsena kokenut tulleeni hylätyksi ja monet parisuhteeni ovat päättyneet aikaisemmassa elämässäni siihen, että minut on jätetty. Lopulta minusta on tullut se joka jättää, koska niin minua ei hylätä. En pysty antamaan itsenäni 100 % mihinkään suhteeseen, en ystävyys- enkä parisuhteeseen. Se avioliitossanikin mättää. Miehelleni minä olen kaikki, hän on minulle vain osa.

Tämä ystäväni, joka minulla on, on ainut ihminen, joka on täysin ansainnut luottamukseni, eikä hän tule koskaan käyttämään sitä minua vastaan. On äärimmäisen terapeuttista puhua yhdelle ihmiselle suodattamatta mitään. Ja häntä kiinnostaa ja hän kuuntelee, ei pelkästään kuule. Näinä päivinä pyytelen häneltä usein anteeksi sitä, että jauhan vain omia ja niitä samoja asioita. Tunnen olevani äärimmäisen epäreilu ja yksipuolinen. Mutta hän rakastaa minua silti. Toivon, että pystyn jossain vaiheessa olemaan parempi ystävä hänelle. Olen hänestä äärimmäisen kiitollinen.

Muistan erään eron, joka otti minulle todella koville. Selvisin ulkoisesti, mutta sisäisesti olin aivan hajalla. Kun lopulta päätin, että haluan puhua asioista, oli erosta kulunut jo pari vuotta. En tullut kuulluksi. Hukutin pahaa oloani juomalla ja seuraava päivä masensi entistä enemmän. Silloiset ystäväni eivät ymmärtäneet alkuunkaan, miksi märehdin parin vuoden takaista eroa. Niinpä puhuin toiselle sitä ja toiselle tätä, kertomatta koskaan koko totuutta. Tänäkään päivänä nämä ystäväni eivät enää tunne minua. Luottamukseni heihin kärsi. Onneksi hakeuduin juttelemaan ammattilaisen kanssa. Kävin noin puoli vuotta puhumassa ja se auttoi. Kuten jo sanoin, on äärimmäisen terapeuttista puhua yhdelle  ihmiselle suodattamatta mitään.

Eilen nautin ystäväni seurasta. Makoilimme hänen tyhjän asuntonsa lattialla, sohvalla ja pöydän ääressä. Söimme suklaajäätelöä ja paransimme maailmaa. Se oli ystävyyttä puhtaimmillaan. Rakastan häntä kovasti!

Yllätykset

Minä en pidä yllätyksistä. Sen takia, koska en osaa varautua niihin. Haluan olla ajantasalla kaikesta siitä mitä ympärillä tapahtuu. En myöskään pidä lahjoista, koska en osaa itse ostaa toisille lahjoja. Yllätykset ja lahjat saavat varautuneeksi.

Tänään on ollut erikoinen päivä. Mies ei aluksi halunnut lähteä mihinkään ja nyt se on jossain, ehkä pilkkuun asti, ehkä pitempäänkin! Jippiii!!! Kerrankin se mies tekee jotain elämällään!

Omalta osalta ilta päättyi pitsan kautta kotiin. Olen hämmentynyt.

Yksityisyys parisuhteessa

Ahdistaa taas. Mahan pohjassa tuntuu möykky, eikä ruokakaan maistu. Ja minähän olen kova syömään, joten siitä voi päätellä ahdistuksen määrän.

Eniten ahdistaa oman ajan puute. Tarvitsisin hetken aikaa itseni kanssa, aikaa juoruta ystävien kanssa ja aikaa sulkea hetkeksi puhelimen. Tai sitä aikaa, kun voisi koko päivän röhnöttää sohvannurkassa ja lukea lempikirjaa tai hömppäromaani. Tai näin kesällä maata auringossa ja polttaa iho ravunväritystä muistuttavaksi. Tällä hetkellä miun omaa aikaa on, että lähden tekemään punttitreeniä hampaat irvessä purkaakseni sietämättömän raivon, jonka toisen ihmisen naaman näkeminen joka ikinen hetki aiheuttaa. Tai nämä hetket tietokoneen ääressä, jolloin salaa kirjoitan tätä blogia. Tietokoneellakaan ei pysty olemaan enää rauhassa ilman, että joku tuijottaa selän takaa, mitä ystävilleni naamakirjassa näpyttelen.

Kaipaan omaa rauhaa ja yksityisyyttä. Olen miehelle joutunut pariinkin otteeseen pitämään napakan puhuttelun yksityisyyden tarpeestani. Pieniä asioita, mutta ne ovat minulle yksi tärkein väline ylläpitää omaa tilaa. Yksityisyys parisuhteessa tuntuu utopialta, mutta olen ymmärtänyt, että joillakin pariskunnilla se onnistuu. Miksi meillä se on niin pirun vaikeaa?

Minulle osoitettua postia ei avata! Vaikka olisi kyseessä lasku, jonka mies on luvannu maksaa. Se on minun! Minä avaan sen! En itsekkään avaa mieheni kirjeitä, vaikka tietäisin mitä ne sisältää. Tämä ei ole aina ollut miehelleni itsestäänselvää. Hän monesti kummastelee kieltoani, mutta pisteiksi minulle, voin sanoa pysyneeni kannassani. Aivan eri asia on, jos toinen pyytää luvan kirjeen avaamiseen. Silloin minulta on kysytty.

Puhelintani, sähköpostiani tai Facebook-viestejäni ei lueta! Tämäkään ei ole itsestäänselvää toisille. Olen saanut mieheni useampaan otteeseen kiinni joko puhelimeni tai viestieni tutkimisesta. Yhtä monta kertaa olen pitänyt hirmuisen saarnan minun reviirilleni tunkeutumisesta ja luottamuksen puutteesta. Yhteenvaiheeseen en uskaltanut jättää puhelinta hänen lähelleen, jos poistuin huoneesta. Edelleenkin suljen tietokoneen aina kun poistun sen äärestä ja salasanat vaihdan säännöllisesti. En myöskään pidä siitä, että hän katselee olkani yli, mitä ystävilleni kirjoitan tai utelee, keneltä sain tekstiviestin. Se ei kuulu hänelle! Tästä pääseekin sujuvasti seuraavaan...

Minulla ja ystävilläni on omia juttuja, joita muiden ei tarvitse ymmärtää eikä kaikkea tarvitse tietää! Jos ystäväni kertovat minulle salaisuuksia, en tietenkään kerro niitä eteenpäin. Näinhän se on kaikissa ystävyyssuhteissa, eikö vain? Ja ystävien kanssa voi jutella kaikesta. Asioista, joista ei voi jutella edes oman miehen kanssa. Kertoisinko omalle miehelleni, kuinka jumalattoman hyvä perseinen mies käveli juuri vastaan? Tai että olen aivan villinä kaljuihin ja isoihin miehiin? Mitä??? Mieheni saa mustasukkaisuuskohtauksen jo pelkästään tv-sarjojen hyvännäköisistä miehistä, jos satun erehdysessä asiasta mainitsemaan. Tai keskustelut työkavereiden kanssa, jotka yleensä liittyvät työhön. Mieheni ei ymmärrä niistä mitään. Miksi hänen pitäisikään?

Minulle ystävät ovat tärkeitä ja ystävyyden vaaliminen elinehto. Olen joskus aikaisemmin ollut lähellä menettää kaikki ystäväni. Olin nuori ja naiivi, ja uskoin, että seurustelukumppani on ainut oikea asia elämässäni. Ystävyyssuhteiden hoitaminen jäi vähälle ja sitten kun ero tuli, olin yksin. Jouduin rakentamaan uudelleen sosiaalisen verkkoni, enkä enää koskaan tahdo joutua siihen tilanteeseen. Ystävyyssuhteiden ylläpitänen on sen vuoksi äärimmäisen tärkeää nyt. Ystäväaika on samalla minulle omaa aikaa. Pystyn olemaan täysin oma itseni, koska minut hyväksytään sellaisena kuin olen.

Omat rahat! En koskaan, en koskaan, yhdistäisi rahojani miehen kanssa. Yhteinen pankkitili on eri asia, sinne siirretään rahaa yhteiseen hyvään, mutta oma on aina oma. Oma raha tuo myös yksityisyyttä. Kun velvollisuudet on hoidettu, voi loput törsätä miten haluaa Voin huoletta ostaa uuden kenkäparin tai kaapillisen vaatteita. Eikä kukaan vahdi tiliotettani!

Omat ajatukset! Onneksi emme voi lukea toistemme ajatuksia. Olisi hirveää, jos mieheni tietäisi kaikki yksityiset ajatukseni ja haaveeni. Minusta on ihanaa vaipua päiväuniin ja haaveilla. Toisinaan haaveet ovat julkaisukelvottomia ja toisista haaveistani ja päiväunistani tulen kertomaan tässä blogissa myöhemmin.

Minun ei tarvitse olla koko ajan tavoitettavissa! Toisinaan tahtoisin vain sulkea puhelimen kokonaan. Joskus kiroan ääneen itsekseni matkapuhelinta. Tämä aika mahdollistaa sen, että toisen ihmisen menemisiä ja tulemisia pystyy kontroloimaan erilaisin keinoin. Jos en ole tiettyyn aikaan facebookissa, tai en vastaa puhelimeen, joudun armottomaan ristikuulusteluun: "Missä olet, mitä teet, kenen kanssa?" Ja mikä parasta "Mikä tuo ääni ja tuo ääni ja tuo ääni oli?" Mieheni olisi halunnut asentaa puhelimeeni myös skype-sovelluksen. Siihen en suostunut. Onneksi puhelimeni on myös niin vanhaa mallia, ettei sen muisti olisi riittänyt sovelluksen pyörittämiseen. Huh!

Oma aika! Tämä on ehkä se tärkein asia. Ja tähän asti päästyäni, olen kadottanut tämän merkinnän punaisen langan käsistäni. Inhoan nyhvätä jatkuvasti yhdessä ja olla niin pariskuntaa, niin pariskuntaa. Olen melko menevää sorttia, vaikka viihdyn myös kotona. Mieheni ei taas haluaisi tehdä mitään muuta kuin olla yksissä; 24/7. Hänellä ei ole mitään omaa elämää ja minä taas kaipaisin sitä, ehkä liiankin paljon. Tätä merkintää kirjoittaessani, olen joutunut koneen sulkemaan jo kerran. Ei edes sen vertaa omaa rauhaa, että olisin voinut kaikki tähän aiheeseen liittyvät ajatukset kirjata rauhassa. Ehkä juuri sen takia olen punaisen langan kadottanut.

Juuri nyt elämä tuntuu melko nautinnolliselta. Makaan koneen kanssa auringossa, polttaen ihoani. Koirat viihtyvät seuranani. Kärpäset surisevat ja on kesä. Minulla on koko kesän pituinen loma ja voin halutessani ottaa kaapista kuivan omenasiiderin (tai halutessani ja halutessani, sanomistahan siitäkin tulee...) Tulin ajatelleeksi, että kaikki ongelmat ja tyytymättömyys omaan elämään johtuvat siitä, että olen todellakin valinnut rinnalleni väärän ihmisen. Hän ehkä toimii minun vastapainonani, on kaikkia muita miellyttävä, mutta ei riitä täyttämään minun perustarpeitani. Mitä ne perustarpeet sitten ovat? Siinäpä vasta kysymys....

Luonnehoroskooppi Vaaka

Vaa'an vuodenaika:

Syyspäivän tasaus aloittaa Vaakojen ajan. Yö alkaa olemaan päivää pidempi ja luonto aloittaa varovaisen valmistautumisen tulevaan talveen. Aamuisin saa varautua pukeutumaan lämpimästi ja raaputtelemaan ohutta jääriitettä auton tuulilasista. Päivisin aurinko lämmittää ilman joskus hyvinkin kesäiseksi. Vuodenaikansa vaatimusten mukaan Vaaka on hyvin sopeutuvainen erilaisiin olosuhteisiin ja pystyy tasapainoilemaan kiistatilanteissa puolelta toiselle kunnes taistelevat osapuolet eivät enää itsekään tiedä mistä kaikki sai alkunsa. Vaaka-ihmisillä on muita merkkejä useammin vaikeuksia päättää mitä he itse haluavat ja tasapainottaessaan muiden ongelmia heillä ei tahdo jäädä aikaa miettiä omia asioitaan.



Hallitseva planeetta:

Rakkauden Jumalatar Venus hallitsee Vaa'an merkkiä ja tämän planeettaenergian mukaisesti Vaaka-ihmisen voi tunnistaa hänen tavastaan hymyillä mitä ihmeellisimmissä tilanteissa ikään kuin kaunis hymy voisi hälventää kaikki häiritsevät tekijät siitä paikasta. Yllättävää kyllä juuri näin usein tapahtuu kun Vaaka joutuu johonkin ristiriitatilanteeseen. Pelkällä hymyllään hän sulattaa jään ja asiasta voidaan jälleen keskustella. Vaakaan on hyvin helppo ihastua, sillä hän tuntuu puhuvan ja hymyilevän juuri sinulle vaikka ei itse olisi sinua edes havainnut yleisön joukosta. Vaaka on ihana ja huomaavainen ihminen ollessaan tekemisissä ystäviensä ja tuttujensa kanssa, mutta parisuhteessa hänestä paljastuu kokonaan uudenlainen piirre: Alitajuinen tarve määrätä mitä tehdään ja milloin tehdään.

Rakkaus:

Jotta henkilökohtaiset ihmissuhteet löytäisivät oikeille raiteille tulee Vaa'an oppia pitämään puoliaan ja ilmaisemaan oma kantansa myös silloin kun hän on normaalissa vuorovaikutustilanteessa muiden ihmisten kanssa. Muuten paine elämän mielekkyyden löytämiseksi kaatuu liian raskaana kumppanin niskaan eikä keskinäisen ymmärryksen syntyminen ole mahdollista. Rakkauselämäänsä tyytymätönkin Vaaka jaksaa hymyillä elämänsä tyhjyyden edessä, mutta todellisen lämmön puuttuessa se on helppo kokea ivallisuudeksi rakastettua kohtaan. Johtavana ilma-elementin merkkinä Vaaka tarvitsee itselleen tilaa tehdä tänään tätä ja huomenna tuota. Jotta tämä olisi mahdollista täytyy molempien osapuolten olla tietoisia Vaa'an taipumuksesta pyrkiä miellyttämään kumppaniaan oman elämänsä kustannuksella. Vaakaa täytyy aina vähän potkia omiin hommiinsa.

Seksi:

Seksuaalisesti Vaaka on viileä tyyppi, joka kyllä osaa saada toisen ihastumaan itseensä lumoavalla flirtillään, mutta ei vahingossakaan päästä ohjia käsistään ennen kuin on varma vastapuolen sopivuudesta omaan elämäänsä tai sen hetkiseen tilanteeseensa. Mielipide kumppanin sopivuudesta tulee vaihtelemaan kylmän ja kuuman välillä monta kertaa ennen ratkaisevan askeleen ottamista ja tietysti vielä sen jälkeenkin. Eroottisesti Vaaka pystyy bluffaamaan kumppaniaan jonkun aikaa, mutta sitten kun mitta alkaa täyttymään kääntyy kelkka kerrasta päinvastaiseen suuntaan ja saman peiton alle ei ole enää mitään asiaa. Rakastunut ja valinnastaan varma Vaaka täyttää kumppaninsa hurjimmatkin odotukset ja johdattaa tämän sellaiseen nautintojen keitaaseen, jonne toinen on varmasti valmis jäämään loppuiäkseen.

Vaa'an valttikortit:

Vaaka on yhdistävä symboli, joka tuo ihmisiä yhteen, vertailee ilmiöitä ja pyrkii puolueettomaan harkintaan. Hänen näköalansa ovat laajat ja hän yhdistää ristiriitaisia näkemyksiä yhteen, silottelee ja sovittaa. Vaaka on mestari sopeutumaan ja tekemään kompromisseja etsiessään rauhaa, sopusointua, kauneutta ja kauniita muotoja. Hän on idealisti, joka tähtää yksilöiden ja ryhmien vuorovaikutuksen lisäämiseen. Vaa'alla on halu antaa itsestään jotain arvokasta muillekin vaikkapa esiintymisen kautta.

Vaa'an heikkoudet:

Vaakamaisena ongelmana voidaan ehdottomasti pitää päättämättömyyttä kahden tai useamman vaihtoehdon välillä, mikä saattaa heijastua epäitsenäisyytenä ja pinnallisuutena. Alttius ulkopuolisille vaikutteille ja äärimmäisten vaihtoehtojen kokeileminen saa lähiympäristön joskus hermoromahduksen partaalle. Liiallisten kompromissien kanssa taiteilu johdattaa Vaa'an joskus melkoiseen umpikujaan, josta ei enää kompromissilla selvitä.

Vaa'an sairaudet:

Nestetasapainoon liittyvät ongelmat ovat Vaa'an omaisuutta. Munuaissairaudet, virtsarakon tulehdukset ja sokeritauti vaativat keskittymistä ruokavalioon, mikä ei ole niinkään helppoa makean persolle Vaa'alle. Hormonihäiriöt ja gynekologiset tulehdukset aiheuttavat usein huolia. Kansanomaisista sairauksista saa Vaaka omakseen iskiaksen ja noidannuolen.

Lähde: www.astro.fi

Horoskoopit

Uskon yliluonnollisiin asioihin, uskon "ufoihin" ja todellakin uskon horoskooppeihin. Joskus on todella pelottavaa huomata kuinka hyvin ne pitävät omalla kohdalla paikkansa. Vai rupeaako ihminen vain elämään niiden mukaan? En tiedä, mutta niihin minä uskon. Joka viikko käyn lukemassa oman astrosääni ja viikkoennusteet. Ja useimmiten myös muiden. Peilaan menneitä tapahtumia siellä kerrottuihin ja löydän uskomattomia yhtäläisyyksiä.

Vaikka luenkin horoskooppini säännöllisesti yhdestä paikasta, en pysty jättämään niitä lukematta muistakin. Jos saan käteeni Iltalehden tai Iltasanomat, aloitan selaamisen horoskoopeista. Samoin torstaisin Me Naisten lukeminen alkaa takasivuilta. Lauantaisin myös paikallislehdessä on omat ennusteensa. Ja tietysti luen muutkin merkit, varsinkin niiden ihmisten, jotka ovat minulle merkityksellisiä.

Tänään astosää näyttää neljää tähteä. Näinä neljän tähden päivinä elämässäni ei yleensä tapahdu mitään maata mullistavaa. Uskon näiden päivien olevan henkisen kasvun paikkoja, jolloin tekemisillä ei ole merkitystä. Merkitystä on sillä mitä pään sisällä liikkuu. Neljä tähteä ei tarkoita onnen potkua ihmissuhteissa tai arpaonnea. Olen hieman väsynyt neljän tähden päiviin, sillä silloin yleensä en saa mitään tehtyä ja olo on jotenkin odottava. Odottava ehdottomasti sen takia, että neljän tähden päivänä sitä odottaa tapahtuvan jotain maata mullistavaa ja upeaa, ja illalla nukkumaan käydessä huomaa, ettei mitään tapahtunutkaan. Pettymys iskee. Neljän tähden päivät ovat kuin pysähtyneitä hetkiä. Voisin hypätä jo huomiseen.

Minä

Minä....kuka minä olen? Olen ihan tavallinen nainen, jonka ikä lähenee kolmeakymmentä. Asun keskisuurella paikkakunnalla, minulla on paljon tuttavia, muutama tosi ystävä, joista olen hieman vieraantunut ja yksi sielunkumppani, joka tuntee minut kaikista parhaiten, eikä tuomitse minua koskaan. Olen erittäin sosiaalinen ja nautin huomiosta. Minulla on hyvä huumorintaju ja osaan nauraa myös itselleni. Olen kätevän kokoinen ja naamakin on ihan nätti. Ulkonäkö on minulle tärkeää, ja panostan siihen. Harrastan liikuntaa epäsäännöllisen säännöllisesti ja syön terveellisesti. Silti minulla on korkea kolesteroli ja luultavasti kuolen johonkin tukokseen. Poltan tupakkaa ja juon siideriä melko usein. Minulla on aviomies ja kaksi koiraa sekä kissa, omistusasunto ja velaton auto. Olen vakituisessa työsuhteessa, nautin työstäni ja voisin elää pelkästään muiden auttamisesta. Rakastan kesää ja keväisin minuun iskee koko kehoa järisyttävä levottomuus, joka hieman laantuu kesään mennessä. Pimeä talvi saa minut kärsimään, mutta syksyn värejä voisin ihailla ikuisuuden.

En ole hyvä kirjoittamaan, en puhumaan enkä käsittelemään asioita. Olen rikkinäinen, sekaisin kuin seinäkello, enkä tiedä yhtään, mitä elämältä haluan. Toisinaan olen ihan onnellinen siinä elämässä, jota nyt elän, mutta toisinaan ahdistun elämäni rajoittuneisuutta ja tahtoisin elää vain itselleni. Olen äärimmäisen itsekäs nainen, tuijottelen mielelläni omaa napaani ja naamaani, enkä suostu näkemään omia virheitäni, syyttelen mielelläni muita. Kuitenkin samalla en uskalla elää omien mieltymysteni mukaan, vaan haen toisilta hyväksyntää sanoilleni ja teoilleni. Olen huono tekemään päätöksiä, varsinkin tärkeitä sellaisia ja jätän mielellään päätöksenteon muille. Olen sekasortoinen. Toisinaan haluaisin vain pakata tavarani ja paeta....

Menin viime kesänä naimisiin, rakastan miestäni jollakin tasolla, mutta en enää samoin kuin aikaisemmin. Olimme tässä kesän kynnyksellä lähellä erota, mutta minulla ei sitten kuitenkan riittänyt rohkeus erota. En halunnut luovuttaa, mutta samalla etsin helppoa keinoa paeta nykyistä elämääni. En haluaisi olla toiseen sidottuna, mutta en myöskään yksin. Avioliittoani varjostaa ajatukseni siitä, onko jossain olemassa jotain parempaa, juuri miulle sopivaa? Vai onko tämä juuri sitä, jota minä tarvitsen, onko elämäni nyt tässä?


Elän hyvin normaalia elämää, jollaisesta moni haaveilee (ja varmaan minäkin joskus tein niin), mutta nyt kun olen sen saavuttanut, en enää halukaan sitä. Haluan nähdä, haistella, koskettaa ja elää! En ole enää mikään pikku tyttö, olen aikuinen nainen, eikä ole hyväksyttävää olla tietämättä, mitä elämältään haluaa. Näin muut ajattelevat. Minä en. En halua kasvaa vielä aikuiseksi, haluan vielä olla päättämätön, tehdä spontaaneja asioita ja olla tilivelvollinen vain itselleni. Nyt elämäni on rivitalo-osaketta, vakituista työpaikkaa ja avioliittoa myöten sitä, mitä kaikki ovat minulta odottaneet.

Haluan myös joskus perheen, johon kuuluu lapsia. Olemme yrittäneet lasta jo useamman vuoden ja tänä kesänä menimme tutkimuksiin, joissa toivottavasti selviää, missä vika. Ja samalla käytämme ehkäisyä, seksielämämme ei ole mitenkään kovin aktiivista, eikä mitään maata järisyttävää. Se on liian nopeaa ja suunniteltua. Silti selvitämme, missä vika. Ristiriitaista sekin. Toisaalta taitaa olla ihan luonnollista haluta selvittää tällainen asia, vaikka lisääntyminen ei sinällään olekaan ajankohtaista. Onko se koskaan minulle? Olenko koskaan valmis äidiksi, kun olen niin levoton? Äitini vihjailee jatkuvasti lapsenlapsista, ja mitä minä teen? Hymyilen kauniisti ja väännän asiasta vitsiä ja sisäisesti poljen jalkaa ja huudan: "Ei vielä, ei vielä, ei vielä!" Vika on minussa, minun pääni sisällä.

Tätäkin kirjoittaessani, yritän miettiä, miten muotoilen asiat. Millaisen kuvan itsestäni annan. Pitäisi kyetä rentoutumaan, ja kirjoittamaan vain sanoja sanojen perään. Kirjoitan tätä blogia salaa. En pysty nostamaan näitä asioita taas pöydälle. Mutta tarvitsen sanoja kootakseni ajatuksiani. Kirjoituksiani pystyn lukemaan jälkikäteenkin, usein unohdan, mitä olen puhunut. Tämä olkoon eräänlainen alkusoitto sekasortoiseen elämääni...