Ei se suru taidakkaan tulla. Olo on edelleenkin todella hyvä, ja lenkillä koiran kanssa hymyilytti kovasti. Kertaakaan en ole itkenyt eroamme päätökseni jälkeen, mikä voi kuulostaa todella tylyltä. Tai olen itkenyt, mutta en siksi, että olisin eroa surrut, vaan ehkä ennemminkin helpotuksen kyyneleitä. Ja pelon. Pelkäsin, että oma perheeni hylkää minut, koska he tykkäsivät kovasti ex-miehestäni. Eivät hyljänneet.
Tällä viikolla olen ollut tehokas. Olen siivonnut ja laittanut tavaroita omille paikoilleen. Tilipäivän kunniaksi shoppailin kotiin viihde-elektroniikkaa ja sisustin. Leikkasin nurmikon ja siistin etupihan kivetyksen. Ja käynyt töissä, ja nauttinut vapaudesta tehdä juuri niitä asioita, joista itse tykkään.
Ensi viikolla herättelen taas oman sisäisen urheilijani. Se on suunnitelma. Liikunta on lähellä sydäntäni ja saa järjen pysymään päässä. On ihanaa antaa kaikkensa ja nähdä tulokset peilistä. Tällä viikolla on ollut liian kiire, mutta ensi viikolla aion ottaa taas itseäni niskasta kiinni. Aivan varmasti!
Oma elämä ja arki alkaa pikkuhiljaa rakentumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Omat hajatelmat