Viikonloppu takana, hyvin kummallinen semmoinen. Otin aikaa itselleni ja ajatuksilleni. Välillä tunsin hieman yksinäisyyttä ja ajatukset harhailivat eroon ja tulevaisuuteen. Päätökseni myötä romutin monta unelmaa. Olen silti edelleen tyytyväinen ja sitä mieltä, että minun on totuttava yksinäisyyteen ja tekemättömyyteen.
Olen melko aktiivinen, pysähtyminen on pahinta. Koko elämäni olen suorittanut ja jatkuvasti työn alla on jokin projekti. Nyt ei ole. Tai on. Oman elämän -projekti. Ihmisenä kasvun -projekti. Sitähän tämä minulle on. Mahdollisuus tutustua itseeni uudelleen ja uudesta näkökulmasta. Pitäisi lakata suorittamasta ja antaa virran viedä.
Viikonlopun aikana tajusin, ettei lähitulevaisuuteeni kuulu perheen perustaminen, lapset ja yhteiset lomamatkat. Jos on suru, joudun selviytymään siitä yksin. Olen myös tajunnut, kuinka monta hyvää ihmissuhdetta olen tämän eron myötä menettänyt. Ei ole kuin muutaman ihminen, joille voin soittaa, ja pyytää iltakahville maistamaan tekemääni omenapiirakkaa (en ole leipojaihminen, joten omenapiirakka on suoranainen ihme). Monta asiaa on muuttunut. Ja tulee vielä muuttumaan.
Toisaalta tajusin myös, kuinka nautin siitä, että voin koko päivän neuloa lapasia, olla yöpuvussa ja katsoa telkkarista niitä ohjelmia, joita itse haluan. Voin feisbuukkailla koko päivän, jos tahdon, eikä kukaan ole olan yli kurkkimassa. Voin syödä mitä haluan ja nukkua miten päin tahansa isossa sängyssäni. Ja tavata ketä haluan.
Tuleva viikko on työn puolesta kiireinen. Sekin on hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Omat hajatelmat